
Ihmisen mitta
Podcast ravistelee käsityksiämme lihavuudesta ja hälventää lihavuuden häpeäleimaa. Mukana keskusteluissa on kokijoita ja huippuasiantuntijoita. Juontajana on toimittaja Kalle Talonen. Uusi jakso julkaistaan torstaisin. Ihmisen mitta -podcast on osa kansallista Terveydeksi -ohjelmaa.
Episodes
9. Lihavuuden stigma terveydenhuollossa - riskipuheen ja empatian vaikea liitto
Miten ottaa paino puheeksi vastaanotolla? Yksinkertaistetut neuvot, kuten kalorit sisään ja kalorit ulos tai liiku enemmän kuin kulutat eivät nykylääketieteen valossa toimi. Lihavuuslääketieteen asiantuntija, professori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopistosta muistuttaa, että ihmisen biologia on monimutkainen, eikä kaikille käy sama neuvo. Jatkuva riskipuhe ja syyllistäminen myös lisäävät stressi
8. Läskiaktivismi ja kehopositiivisuus haastavat jatkuvaa mittaamista
Jatkuvan mittaamisen ja arvioivan katseen alla voi olla vaikea suhtautua erilaisiin kehoihin neutraalisti. Suhtautuminen on yhä vihamielistä ja monessa paikassa syrjivää. Lisäksi somesta nousee sairaalloista laihuutta ihannoivia skinny- ja rib flare -trendejä. Jakson vieraat läskiaktivisti Raisa Omaheimo ja tutkija Anna Puhakka Jyväskylän yliopistosta tietävät, että asenteissa riittää korjattavaa.
7. Kuka keksi mittaamisen? Henkilövaakojen ja peilien lyhyt historia
Missä vaiheessa kehon koosta tuli hyvän kansalaisen mittari? Mitä painon mittaamisen historiasta kannattaa ottaa opiksi? Jaksossa tutustutaan kehojen mittaamisen ja arvottamisen historiaan. Esimerkiksi peilien yleistyminen on muuttanut suhtautumistamme omaan ja toisten ulkonäköön todennäköisesti enemmän kuin mikään muu keksintö. Tiedetoimittaja, tietokirjailija Juha Matias Lehtonen puhuu “Kultak
6. Liikkeen mitta - miksi kuntoilukuvastoissa on vain timmejä tyyppejä?
Liikuntaa esitetään usein lääkkeeksi lihavuuteen. Lihavan ihmisen kynnys kuntosalille voi olla kuitenkin korkea. Tutkija Saara Särmä kuntoilee ahkerasti, mutta sanoo, että lihavien kuntoilussa on paradoksi: heitä kannustetaan liikkumaan, mutta toisaalta he eivät ole liikuntapaikoissa välttämättä hyväksyttyjä ja oikean kokoisia kuntoilijoita. Isokokoisia ihmisiä ei esimerkiksi juuri näy kuntokeskus
5. Ruuan mittaajat ja ikuinen kaloripeli
Kuinka paljon pitää ja kannattaa mitata syömistään? Listata kiellettyjä ruoka-aineita ja rajoittaa ruokavaliotaan? Asiantuntija Katri Mikkilä Syömishäiriöliitosta sanoo, ettei ruoka saisi koskaan olla uhka. Kiusaus, jota vastustaa. Ruuan pitäisi olla joskus myös nautinto ja toisena hetkenä vain kehon polttoainetta. Terveyssosiologian professori Piia Jallinoja Tampereen yliopistosta muistuttaa, et
4. Millainen on hyväksytty keho? Mitä laihdutuskulttuuri ja tiukka kehoideaali tekevät meille?
Kilot, mitat ja ihanteet ohjaavat katsettamme. Vain harva meistä on tyytyväinen omaan painoonsa. Lihavuusstigma -hankkeen kyselyssä 42 prosenttia kaikista vastaajista ilmoitti moittivansa itseään painonsa vuoksi. Naisista näin teki 51% ja miehistä 33%. Mitä korkeampi painoindeksi, sitä enemmän oli itsensä moittimista. Myös niin sanotusti normaalipainoiset sättivät itseään: heistä noin joka viides
3. Onko lapsen paino vanhemmuuden mitta?
Miten suhtaudut, jos oma lapsi on ylipainoinen tai lihava? Koetko huonommuutta ja syyllisyyttä? Syyllistetäänkö sinua? Miten suhtaudut jonkun toisen lapsen lihavuuteen? Yhteiskunnan koventuneet kehoideaalit ja terveysmoralismi sysäävät vastuun lapsen painosta vanhempien kontolle, vaikka painoon vaikuttavat lukuisat seikat, muun muassa ympäröivä ruokakulttuuri. Saako vanhempi mistään yksilöllistä
2. Ahtaat mitat mediassa - miksi lihava on kuvissa päätön?
Millaiset kehot pääsevät mediassa esille? Millaisia mielikuvia media luo lihavuudesta? Ja miksi ihmeessä lihava ihminen on uutiskuvissa usein vain päätön keho?Haastattelussa hyvinvointivaikuttaja ja tietokirjailija Veera Papinoja eli Veera Bianca sekä ulkonäkötutkija, sosiologian professori Outi Sarpila Turun yliopistosta. Esimerkiksi muotilehtien naiskuvassa ei ole vuosikymmenten saatossa muuttun
1. "Vitun läski!" - mihin katosi kehorauha?
67% lihavista oli kokenut viimeisen vuoden sisällä arvostelua painonsa takia, ilmenee kesällä 2025 julkaistusta Lihavuusstigma -kyselystä. Mitä korkeampi painoindeksi on, sitä enemmän arvostelua ja syyllistämistä ihminen kohtaa. Lihavuusstigmaa esiintyy erityisesti sosiaalisissa tilanteissa, terveydenhuollossa, työpaikoilla ja julkisissa palveluissa. Miksi lihavat ihmiset kohtaavat yhä useammin my
Trailer
Ihmisen mitta -podcastin jakso julkaistaan torstaisin 16.4.2026 alkaen. Vieraina Miisa Asikainen, Veera Bianca, Saara Särmä, Raisa Omaheimo, Kirsi Pietiläinen, Hannele Harjunen, Piia Jallinoja, Anna-Stina Nykänen ja monet muut lihavuuden stigman asiantuntijat ja kokijat. Tervetuloa kuulolle hälventämään lihavuuden häpeää! #ihmisenmitta #lihavuus #häpeä #terveydeksi #kehorauha











